torstai 15. syyskuuta 2011

Kokeilukulttuuria edistämään

Sain muutama viikko sitten niin mielenkiintoisen kutsun, että on ollut suorastaan vaikea pidätellä siitä kertomista. Pari viikkoa sitten Anssi Tuulenmäki Aalto -yliopistosta soitti minulle ja kyseli kouluamme mukaan Sitran ja Aalto -yliopiston yhteishankkeeseen, jonka tavoitteena on kokeilukulttuurin edistäminen.

Mitä hanke tulee konkreettisesti tuomaan koulullemme, on vielä osittain hämärän peitossa. Ensi viikolla pidämme palaverin Aalto -yliopiston innovatiivisen tiimin kanssa. Lähdemme kartoittamaan oman koulumme tarpeita. Varmaa on, että projekti tulee haastamaan mukaan niin opettajia, oppilaita kuin huoltajiakin.

Tänään hyväksytyssä lukuvuosisuunnitelmassamme, johtokunta hyväksyi ajatuksen yhteistyöstä yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa ja yhteistyöstä tiedeyhteisön kanssa. Tuleva Sitran ja Aalto -yliopiston kanssa toteutettava projekti tulee olemaan nimenomaan tätä jälkimmäistä: yhteistyötä tiedeyhteisön kanssa.

Yhteistyön ajatus on koulussamme noussut niin vahvaksi teemaksi, että kokeilu voisi kenties liittyä siihen -tai sitten johonkin muuhun. Mielenkiintoisia aikoja on joka tapauksessa edessä. Rohkeasti uutta kokeillen oli yksi omista teeseistäni kun ensimmäisiä kertoja tapasimme opettajaporukalla. Halusin kannustaa siihen, ettei kaikessa tyydytä siihen, "miten on aina tehty". Joskus on lupa kokeilla jotain uutta. Nyt siihen on oiva mahdollisuus ja asiantunteva tuki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti